Ulkopolitiikalla on väliä

Osallistun tänään illalla Paasikivi seuran ulko- ja turvallisuuspoliittiseen vaalitenttiin. Vastaan tulee arvostettava joukko ehdokaskollegoita, pääasiassa kansanedustajia ja entisiä ministereitä. Niitä, joiden ääni suomen ulkopolitiikassa on kuulunut jo vuosia. On suuri kunnia päästä mukaan tällaiseen joukkoon. Ja samalla tämä on myös sitä, mitä Suomi tarvitsee lisää. Uutta ääntä myös ulkopolitiikkaan.

Ulkopolitiikalla on väliä, vaikka se ei koskaan vaalikeskusteluissa nouse samanlaiseksi aiheeksi, kun vaikkapa terveydenhuolto tai maahanmuutto. Se on ihan ymmärrettävää.

Suomen on oltava ulkopolitiikassaan aktiivinen. Mielestäni sitä ei kuitenkaan mitata sillä, kuinka paljon taloudellista tukea annamme joillekin järjestöille tai kuinka monta sotilasta lähetämme erilaisiin operaatioihin maailmalle. Ei ollenkaan. Suomen on ulkopolitiikassaankin lähdettävä aina liikkeelle kansallisesta edusta. Niin muutkin tekevät. Ja jos emme tee sitä itse, niin ei sitä kukaan muukaan puolestamme tee.

Aktiivisuutta ei ole siis ainoastaan kansainvälisten järjestöjen kautta tehtävä työ, sillä meidän on pian hyväksyttävä se tosiasia, että tuo kansainvälinen sääntöpohjainen järjestelmä, ei ole ainoastaan uhattuna, kuten johtavat poliitikot tuntuvat nyt kilpaa toistelevan, vaan sitä ei enää kohta ole olemassa. Ja meidän on varauduttava tilanteeseen, jossa yhteiset säännöt eivät enää päde. Kahdenvälisten suhteiden vahvistaminen on tässä avainasemassa. Suomen on aktiivisemmin otettava oma kanta eikä vain odotettava sitä kantaa, johon voisimme liittyä. Tämä on erityisen tärkeää kesällä alkavan EU-puheenjohtajuuden aikana. Meillä on mahdollisuus näyttää suuntaa.

On muistettava, että Eurooppa on paljon muutakin kuin vain EU. Meidän on tehtävä kahdenvälistä yhteistyötä tärkeimpien eurooppalaisten kumppaniemme kanssa. Iso-Britannia on tässä hyvä esimerkki. He eroavat EU:sta, eivät Euroopasta ja meillä on oltava tiiviit ja hyvät suhteet sinne.

Lisäksi Suomen on jatkettava tiivistä yhteistyötä pohjoismaisten kumppaniemme kanssa. Siihen kuuluu niin ulko- kuin puolustuspoliittinenkin yhteistyö ja yhteinen harjoittelu. Sillä muut pohjoismaat, erityisesti Ruotsi ja Norja, ovat lopulta niitä, joilta kriisitilanteessa apua ensimmäisenä saamme. Ja tietysti myös toisinpäin.

Suomen on myös pidettävä tiiviit ja läheiset suhteet Yhdysvaltoihin. Sen hallinnon johtajasta riippumatta. USA on Suomelle ja koko Euroopalle erittäin tärkeä kumppani. Trump on tehnyt ihan oikein vaatiessaan Eurooppaa kantamaan vastuuta omasta puolustuksestaan. Suomessa se on onneksi suurimmalle osalle itsestään selvää. Kannatan Suomen NATO-jäsenyyttä, sillä meidän on tehtävä kaikkemme maamme turvallisuuden vahvistamiseksi.

Lisäksi Suomen on katsottava etelään ja erityisesti Afrikkaan. Afrikka on koko Euroopan kohtalonkysymys ja meidän pitää muuttaa suhtautumistamme siihen. Enemmän kauppaa, vähemmän kehitysyhteistyötä. Afrikan väestönkasvu on niin hurjaa, että jos niille ihmisille ei luoda tulevaisuudennäkymiä ja mahdollisuuksia heidän omissa maissaan, ei Eurooppa tule kestämään sitä muuttoliikettä, joka sieltä suunnalta mantereellemme kohdistuu. Meidän on vietävä Afrikkaan innovaatioita, jotka auttavat heitä mm. ilmastonmuutoksen torjunnassa, jotta heidän ei tarvitse käydä koko sitä kehityskulkua, jonka me olemme kulkeneet vaan pystyvät suojelemaan ympäristöään ja elinolosuhteitaan.

Ulkopolitiikalla on väliä ja siitä pitää puhua.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *