Eduskuntavaaliehdokkaaksi

Koskaan ei pidä sanoa ”Ei koskaan”. Opin sen juuri kantapään kautta. Sillä olen tässä nyt. Eduskuntavaaliehdokkaana. Vaikka niin moni läheisistäni on sitä viime vuosien aikana kysynyt ja saanut vastaukseksi: En koskaan lähde vaaleihin.

Syy siihen miksi mieleni muuttui, on melko yksinkertainen. Sininen tulevaisuus. Liike, puolue, aate. Mitä se kenellekin tarkoittaa. Minulle se on mahdollisuus olla tekemässä jotakin uutta. Jotain erilaista. Jotain riippumatonta. Parasta Sinisissä on minusta koko ajan ollut se, että meillä ei ole yhtään rahaa. Suorastaan nautin siitä. Vaikka tiedän sen karun todellisuuden, että poliittisessa viestinnässä raha ratkaisee paljon. Liian paljon. Yksittäisellä ehdokkaalla on toki mahdollisuus päästä läpi ilmankin isoja rahoja jos puolue on tunnettu. Ja esimieheni on nostanut tässä maassa pienen puolueen suureksi, alkuun tietysti ilman rahaa. Historia inspiroi minua.

Toisiksi parasta Sinisissä on se, että se ei ole riippuvainen mistään etujärjestöistä. Vanhoilla puolueilla on taakkansa tässä. Tämä on minulle merkittävää. Etujärjestönä Suomen kansa.

Olen toiminut poliittisena avustajana nyt yli seitsemän vuotta. Aloitin nykyisen puolustusministeri Jussi Niinistön eduskunta-avustajana syksyllä 2011. Työskentely Jussin kanssa sai minut vähän koukkuun tähän maailmaan. Siihen poliitikon ja hänen avustajansa väliseen suhteeseen, joka parhaassa tapauksessa on yksi koko elämän luottamuksellisimmista suhteista. Jussin jälkeen sain tehdä töitä eduskunnan positiivisimmaksikin valitulle kansanedustajalle Anne Louhelaiselle. Annen jälkeen Timo Soinille. Koko tämän hallituskauden olen toiminut Timon erityisavustajana ulkoministeriössä ja vastannut ministeriryhmässämme erityisesti viestinnästä. Kaikki nämä vuodet olen pitänyt työstäni.

Nyt haluan itse kansanedustajaksi. Päättämään suomalaisten asioista. Suomalaisten hyväksi. Vahvuudekseni voi ehkä todeta sen, että tiedän miten järjestelmä toimii. Politiikassa kuten lähes kaikilla elämän alueilla on osattava valita taistelunsa ja tehtävä yhteistyötä muiden kanssa. Vain siten voi vaikuttaa. Eräs kollegani tiivisti asian hienosti: politiikassa esityksiesi varastaminen on tavallaan aina hyvä juttu, sillä silloinhan olet saanut muita puolellesi ja asia voi edetä. Jos useampi ajattelisi näin, niin luultavasti myös useampi hyvä idea etenisi. Valitettavasti poliittinen päätöksenteko on liian lukkiutunut puolueiden omille hiekkalaatikoille. Tämän ajatuksen mukaan eläminen ja päätöksenteon muokkaaminen on yksi merkittävistä tavoitteistani. Politiikan uudistaminen on nyt hitti. En puhu siitä siksi vaan siksi, että uskon siihen, että politiikka uudistuu pikkuhiljaa joka tapauksessa. Äänestäjä päättää millä tavoin ja kuinka nopeasti.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *